sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Jorma

Ensimmäisenä vuonna meillä oli tarkoitus tehdä vaahtomuovista eläin. Ahneellahan on huono loppu ja itse aloin tekemään mikälie-kilpikonnaa hyvin isossa mittakaavassa. Olen tehnyt sitä eteenpäin aina kun olen löytänyt sopivasti aikaa ja ajatusta. Kilpikonna on vielä pientä viimeistelyä vaille valmis ja ajattelin tehdä sen heti loppuun palattuani kouluun työharjoittelusta. Tässä vuosien aikana niiiiiin ihanalle ja monia hauskuttaneelle eläimelle on annettu jo oma nimikin - Jorma. Voi kunpa tietäisi että mistä moinen nimi.

Kuva toisen vuoden keväältä

Kilpi.

Kolmatta vuotta. Handu.
Käpälä joka näyttää kuplilta.

Etu- ja takakäpälät plus alakilpi on erikseen leikattu ja myöhemmin liitetty
kilpi ja pääosaan tixolla


Pää.

Alakilpi


Revultex+väripasta töpötelty vaahtomuoviin pintaan.
Oli kivat höyryt maalatessa.

Todennäköisemmin joudun vielä kokonaan kertalleen maalamaan
ja laittamaan pieniä yksityiskohtia tähän.
lähikuva......






Ooppera pylväät

Tämä projekti koski koko lavasterakennuksen osastoa, suurimmaksi osaksi kyllä ykkösluokkalaisia. Pylväät tilasi Vaasan ooppera tammikuussa alkaneeseen Jevgen Onegin -näytelmiin. Pylväiden osia tuli kaiken kaikkiaan 84 kpl, ja yksi pylväs kokonaisuudessaan oli n.5 metriä korkea. Jokaiselle löytyi jotain tehtävää.
Itse hääräilin melkein jokaisessa työvaiheessa mm. osien leikkauksessa pistosahalla, kasauksessa kera Katrin, sekä kankaiden kiinnityksessä Paulan ja Pekan kanssa.



Milla ja Paula sahailemassa pylvään osia.

työkaluja.


Keskeneräinen pylväs. Katrin kanssa teimme upotuksia renkaisiin ruuvausta varten
ja kasasimme myös muutaman valmiiksi.

Kokonaan kasattu pylväs.



Minna ja Tomi verhoilemassa pylväitä.

Muutama valmis pylvään osa.

Ja tältä ne loppuvaiheessa näyttivät.

Miina ja Manu -pienoismalli

Tämä prokkis sijoittui syyslukukauden loppupuolelle, kesti pari viikkoa ja oli meillä koululla helmikuun puoleenväliin saakka. Minä, Milla, Paula ja Riikka saimme tilaustyön lastenteatterilta, joka kiertää ympäri Suomea esittämässä tuttua lastenkirjasarjaa, Miinaa ja Manua. Puhetta oli siitä, että tekisimme n.30 kpl 500x600mm kokoisia laatikoita, joihin kaikkiin olisi rakennettuna eri kohtaus kyseisistä lastenkirjoista. Teimme yhden prototyypin kirjasta Miina ja Manu maatilalla, johon siihenkin meni sen verran aikaa, ettei ajallisesti olisi ollut kannattavaa aloittaa tällaista sarjatuotantoa niin vähäisellä tekijämäärällä. Sovimme asiakkaan  kanssa, että teemme tämän yhden laatikon malliksi vietäväksi Ikaalisiin, jossa koulutetaan pienoismallirakentajia. Valmiin tekeleen saaminen asiakkaalle tuotti hieman ongelmia, mutta saimme Millan kanssa kuljetettua tekeleen Tampereelle.

Millan ja Paulan tekemä laatikko. Pohja 6-mm ja sivut 4 mm MDF-levyä.
Paula skannasi kirjasta aukeamakuvan, muokkasi sitä ja liimasi sopivat palat paikoilleen. 

Toinen yritykseni päätalon teossa. Talo koostui aikalailla 6 mm Mdf-paloista, pienistä tukirimoista ja
kitistä. Ikkunat ja ovi on kirjasta skannattu ja tulostettu oikeaan mittasuhteeseen talon kanssa.  

Paula ja Milla teki suurimman osan hahmoista/eläimistä Cernit -massasta.
Tässä esimerkkinä Paulan tekemä possu.


Kuvassa näkyy Millan tekemä pelto ja pensaat.
Pelto tehty oisittain kitistä ja pensaat vaatomuovisilppuliimasekoituksesta rautalankaan.
Paula teki talon edustalla olevan kaivon ja Riikka lippusalon.

Miina ja Manu Paulan käsialaa ja kanat Millan.



Hieman kauempaa otettu kuva kokonaisuudesta.
Navetta Riikan tekemä
Riikan tekemä aitta.

Koirankoppi minun käsialaa ja koira Millan ,

Postilaatikko ja aitaus Millan tekemiä.

Laatikko kokonaisuudessaan. 

tiistai 15. marraskuuta 2011

Jälki Jää Fondi

Kun nyt en ole vielä päivittänyyt blogiani sen kummemmin tässä viimeisen syyslukukauden aikana, niin ajattelin aloittaa päivityksen "Jälki Jää" -projektiin liittyvällä fondilla.


Syyslukukauden alussa aloitimme tekemään "Jälki jää" projektia, jonka suunnittelu alkoi  jo viime keväänä ja toteutettiin yhteistyössä sisustajien ja kultaseppien, 
sekä Tamk:issa opiskeleva Satu Leskisen kanssa.  Hän teki osastolle valoprojisointeja ja hoiti muutenkin valot/sähköt osastolle, sekä toimi myös projektin pääkordinaattorina. Teimme kokonaisen osaston, tähän mennessä suurimman AstaKotimessuille Tampereen messu- ja urheiluhallille. Lavasterakentajat tekivät slummikujan sekä metsätaipaleen joihin sijoittelimme kultaseppien koruja, 3-4 jokaiseen osa-alueeseen. Minä ja Riikka olimme jo keväästä lähtien suunnittelussa mukana ja työrymään syksyllä kuului meidän lisäksi Milla, Tomi, Paula, Meri-Tuulia ja Tanja.

Osa-alueekseni otin slummikujan suunnittelun ja sinne suunnittelemani fondin.
Kun aikataulutus oli mitä oli, poikkesin hieman fondin yleisestä tekotavasta sillä, että en ottanut mallia suoraan mistään valmista valokuvasta, vaan sovelsin useampaa kuvaa, muokaten siitä tilaan sopivan kuvan.
Perspektiivien piirtämisvaiheessakin otin kalvokopion paperille piirtämästäni pperspektiivi kuvasta ja heitin sen piirtoheittimellä suoraan pohjamaalatulle fondille. Maalaukseen minulla meni hieman alle kaksi viikkoa.
Fondi kuvasti siis katunäkymää joka värimaailmaaltaankin oli suurimmaksi osaksi eri harmaan ja sinisen sävyjä, mitä nyt hiema vihreätäkin ikkunan karmeissa oli.
Tässä hieman kuvia maalausprosessista, valmiista maalauksesta en muistanut messuhallilla ottaa kuvaa, mutta seuraavassa päivityksessä linkitän videon jossa koko slummikuja näkyy rekvisiittoineen, valoineen, äänineen ja fondineen.


Teimme Riikan kanssa kehikot fondeihimme ja Paula pingotti kankaan minun fondikehikkooni.


Kuvan suunnittelua ja perspektiivien piirtelyä

Kuvan suunnittelua ja perspektiivien piirtelyä part 2
Fondin maalaamista part1

Fondin maalaamista part 2

Fondin maalaamista part3 

Kännykällä otettu kuva melkein valmiista fondista

Tässä vielä kuvanmuokkauksella aluksi suunniteltu ja piirtämä kuva, joka tuli fondissa olevaan "julisteeseen". Värit muuttuivat toki sinisen sävyisiksi ja säikeidenkin suunta vaihtui.


 

maanantai 5. syyskuuta 2011

S-ketchuuuuup..


The Sketchup Show #1: Model a Lantern


http://www.youtube.com/watch?v=6S2CRbIjqlM

Linkitin tämän koska tässä selitetään lyhdyn mallentaminen hyvin ja selkeästi niin että tyhmäkin ymmärtää
miten sellainen tehdään. Ja vaikka tuossa videolla aika hyvin kopioidaan tuosta valmiiksi tehdystä mallista, niin sketchuppia aikaisemmin käyttänyt voi ihan hyvin jäljitellä ja mallentaa ominpäin lähes samanlaisen lyhdyn.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Valokuvaussermin taustalevyjen maalaus

Viimeisellä kouluviikolla olen ollut Jannelle apuna hänen lopputyössään ja maalannut taustalevyjä valokuvaussermeihin. Olen pohjamaalannut ne ensin ykköspohjalla ja sen jälkeen sävyttänyt 4 sävyä (ruskea, vaaleansininen, limeen taittuva vihreä ja vaaleanharmaa) ykkäspohja+pasta -maaliseoksella ja mustan trend7+pasta -seoksella. Levyjä on 6 pienempää ja 3 isoa ja ne maalataan molemmin puolin:
  • valkoinen ja musta (1 iso ja 2 pienempää)
  • ruskea ja harmaa (1 iso ja 2 pienempää)
  • sininen ja vihreä (1 iso ja 2 pienempää)
Valokuvaussermit tulevat Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston opiskelijafloristeille, joiden toimipiste on Kokemäellä.

(suunnilleen) 37x175cm levyt pohjamaalattuna
Ruskea sävy

Vaaleansininen sävy


Musta (trend7+pasta)
Harmaa
Jäljellä olisi maalaamatta vihreä sävy levyihin ja katsoa jos tarve vaatii korjailla valkoista puolta mustavalko levyistä.

Liukuovien silhuetti part 2

En saaunt ennen työharjoittelun alkua silhuettia valmiiksi, joten jatkoin sen loppuuntekemistä harjoittelun jälkeen.
Tässä kuvia. Tein kaupungin ääriviivat mustaa maalitussia käyttäe. Tusseja kului yllättävän paljon.

Ennen työharjoittelua

Kevväämmällä.
Työharjoittelun jälkeen.


Lähikuvia.