tiistai 15. marraskuuta 2011

Jälki Jää Fondi

Kun nyt en ole vielä päivittänyyt blogiani sen kummemmin tässä viimeisen syyslukukauden aikana, niin ajattelin aloittaa päivityksen "Jälki Jää" -projektiin liittyvällä fondilla.


Syyslukukauden alussa aloitimme tekemään "Jälki jää" projektia, jonka suunnittelu alkoi  jo viime keväänä ja toteutettiin yhteistyössä sisustajien ja kultaseppien, 
sekä Tamk:issa opiskeleva Satu Leskisen kanssa.  Hän teki osastolle valoprojisointeja ja hoiti muutenkin valot/sähköt osastolle, sekä toimi myös projektin pääkordinaattorina. Teimme kokonaisen osaston, tähän mennessä suurimman AstaKotimessuille Tampereen messu- ja urheiluhallille. Lavasterakentajat tekivät slummikujan sekä metsätaipaleen joihin sijoittelimme kultaseppien koruja, 3-4 jokaiseen osa-alueeseen. Minä ja Riikka olimme jo keväästä lähtien suunnittelussa mukana ja työrymään syksyllä kuului meidän lisäksi Milla, Tomi, Paula, Meri-Tuulia ja Tanja.

Osa-alueekseni otin slummikujan suunnittelun ja sinne suunnittelemani fondin.
Kun aikataulutus oli mitä oli, poikkesin hieman fondin yleisestä tekotavasta sillä, että en ottanut mallia suoraan mistään valmista valokuvasta, vaan sovelsin useampaa kuvaa, muokaten siitä tilaan sopivan kuvan.
Perspektiivien piirtämisvaiheessakin otin kalvokopion paperille piirtämästäni pperspektiivi kuvasta ja heitin sen piirtoheittimellä suoraan pohjamaalatulle fondille. Maalaukseen minulla meni hieman alle kaksi viikkoa.
Fondi kuvasti siis katunäkymää joka värimaailmaaltaankin oli suurimmaksi osaksi eri harmaan ja sinisen sävyjä, mitä nyt hiema vihreätäkin ikkunan karmeissa oli.
Tässä hieman kuvia maalausprosessista, valmiista maalauksesta en muistanut messuhallilla ottaa kuvaa, mutta seuraavassa päivityksessä linkitän videon jossa koko slummikuja näkyy rekvisiittoineen, valoineen, äänineen ja fondineen.


Teimme Riikan kanssa kehikot fondeihimme ja Paula pingotti kankaan minun fondikehikkooni.


Kuvan suunnittelua ja perspektiivien piirtelyä

Kuvan suunnittelua ja perspektiivien piirtelyä part 2
Fondin maalaamista part1

Fondin maalaamista part 2

Fondin maalaamista part3 

Kännykällä otettu kuva melkein valmiista fondista

Tässä vielä kuvanmuokkauksella aluksi suunniteltu ja piirtämä kuva, joka tuli fondissa olevaan "julisteeseen". Värit muuttuivat toki sinisen sävyisiksi ja säikeidenkin suunta vaihtui.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti