tiistai 12. lokakuuta 2010

Syksyn päivityksiä - osa 1

Tämän syksyn aikana ei ole muistanut oikein pitää yllä tätä koulublogia, mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni ja otin kuvia, kirjauduin blogiin sekä niin eespäin.
Ensimmäisenä hieman Aiko 20.v -projektista. 4.lokakuuta Ellivuoressa pidettiin Aikuiskoulutuksen 20-vuotisjuhlat, johon sitten lavasterakentajat teimme lavasteet luentosaliin.
Anu, Minna ja Tomi vastasivat suunnittelusta ja muut 08/09 opiskelijat osallistuivat myös toteuttamiseen.
Teimme mm. monenmoista kylttiä, puhujanpönttöä, seiniä, kaaria, porttia ja opasteita.
Minun ja Millan vastuulle tuli tehdä yksi vaakakyltti ja kaksi pystykylttiä.
Sahasimme MDF:stä käsisirkkelillä oikeian kokoiset kyltit, hioimme sahausjäljet ja
maalasimme kyltit valkoisella ulkomaalilla (Nordica Eko).

Vasemmalla vaakakyltti ja oikealla pystykyltit.











Seuraavaksi piirsimme kalvon avulla kylttien reunoihin kaaret, teippasimme
ja töpötystekniikalla maalasimme kaaret tummansiniksi.












Maarit ja Laura auttoivat hieman kaarien siistimisessä, jonka jälkeen Anu ja Minna liimasivat
kyltteihin kuuluvat Aikokolikot. Kyltit tulivat opasteiksi ulos Ellivuoren hotellille.
Valmiista kylteistä ei ikävä kyllä ole tällä hetkellä kuvaa, mutta jos joku kaunis päivä kävisi
lavastuksen varastossa ja ottaisi niistäkin kuvia.

Autoin myös hieman muissa tehtävissä esim. piirsin, teippasin ja maalasin Aikokaareen Aiko.fi tekstin
ja maalasin Vladimirin harmaat reunaseinät.
 




























Projektissa tuli loppuvaiheessa jokaisella hieman kiire ja ylitöitäkin paiskittiin, jokainen enemmän tai vähemmän, mutta hieno kokemus kaiken kaikkiaan oli, vaikka 3.päivä sunnuntaina Ellivuoressa vietettiinkiin aikaa kellon ympäri kasausvaiheessa. Purkuvaihe tapahtui sitten hieman ripeämmin maanantaina juhlan jälkeen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti